LUE PROJEKTIN SUUNNITELMA - KAINUUN KULTTUURITUOTANNON KEHITTÄMISHANKE 2008

Hankkeen lyhyt kuvaus

Kainuun näkemys ja tahtotila kulttuurin roolista maakunnan kehittämisessä

Kainuun maakuntasuunnitelmassa 2025 on kulttuuriteollisuutta koskeva visio. Kulttuuriteollisuus käsitteenä yhdistää taiteellisen luovuuden ja innovatiivisuuden tuotantoon ja yrittäjyyteen.

Visiossa kulttuuriteollisuuteen sisältyvät Kainuun oloissa mm. seuraavat alat: 1) kulttuuri-, luonto-, liikunta-, seikkailu- ja elämysmatkailu, 2) audiovisuaalinen mediakulttuuri, 3) ympäristö- ja esine kulttuuri, 4) esittävä kulttuuri (teatteri, tanssi, musiikki) ja 5) kirjallinen kulttuuri (kirjallisuus ja sanataide).

Visiossa uskotaan kasvuun erityisesti mediakulttuurin ja matkailun aloilla. Vision toteutumisen edellytys ja samalla strategia on, että julkinen sektori tukee1) kansalaisia taiteen ja perinteen harrastamisessa tuottajina ja vastaanottajina 2) ammattimaista taiteen tekemistä sekä 3) ammatillista ja korkea-asteen kulttuurialaan liittyvää koulutusta ja sitä, että 4) Kainuussa tehtävä kulttuurialan tutkimus kytkeytyy kansalliseen ja kansainvälisen innovaatiotoimintaan.

2010 mennessä halutaan vietävän eteenpäin etäopetustekniikoita ja käytäntöjä, elokuvien tuotantoalueen kehitystä ja kulttuuriteollisuuden ja matkailun keskinäistä integraatiota.

 

Hankkeen tavoitteena on synnyttää kulttuurituotannon kehittämisyksikkö Kajaanin yliopistokeskuksen, Lapin yliopiston ja Kajaanin ammattikorkeakoulun sekä Kainuun kulttuuritoimijoiden yhteistyönä. Hankkeessa edistetään Kainuun kulttuurituotannon osaamisen yhdistämistä ja kulttuurituotteiden valmistamista, kehitetään mediateknologista toiminta- ja oppimisympäristöä sekä luodaan Kainuun kulttuuritoimijoiden yhteistyöverkosto hankkeen toteuttamiseksi. Yksikköön kootaan ja siinä hyödynnetään kulttuurituotantoon, -yrittäjyyteen ja - matkailuun liittyvää tutkimus-, liike toiminta- ja markkinointiosaamista sekä kulttuurialan EU- ja Venäjä-osaamista. Hankkeen kautta toimeenpannaan ns. Kajaani-prosessia osana kulttuurituotannon kehittämishanktta.

Kainuussa on paljon merkittävää kulttuuritoimintaa, mutta vain muutama elinvoimainen ja vain lyhyen osan vuodesta toimiva hanke. Lisäksi kulttuuriyrittäjyyden ja -matkailun alalla on vain harvoja yrityksiä, vaikka potentiaalia kehittämiseen olisi paljon. EU- ja Venäjä-kulttuuriyhteistyötä yrittäjyyden ja matkailun kehittämisessä on hyödynnetty vain hyvin vähän. Suurin osa toiminnasta on laajuudeltaan vähäistä ja yritykset ovat erittäin pieniä. Kainuussa tulisi kehittää lisää ympärivuotista toimintaa vahvistamalla olemassa olevia hankkeita ja tapahtumia sekä luomalla yhteistyön avulla uusia.

Hankkeen vaikuttavuus

Yhteistyön kautta luodaan uusia kulttuurituotantoja ja -tuotteita, yhdistämällä osaamista, verkostoitumalla ja muodostamalla suurempia hankekokonaisuuksia. Yritysten osaaminen lisääntyy ja yrityksiä syntyy lisää. Työllisyysvaikutus voi muodostua tärkeäksi . Kansainvälinen kokemus osoittaa, että luovaan elämystalouteen, kulttuurituotantoon ja -teollisuuteen liittyvät alat ovat yksi maailman nopeimmin kehittyä toimialoja.

Lisäksi hankkeella kehitetään yliopistollista tutkimusta ja korkeakoulutason kulttuuriyrittäjyys- ja matkailuosaamista sekä kansainvälisyysosaamista.

Kehittämishankkeen keskeiset tavoitteet

  1. Kulttuurituotannon kehittämisyksikön perustaminen Kajaanin yliopistokeskukseen

  2. Kainuun kulttuuritoiminnan edistäminen, kulttuurituotantojen toteuttaminen ja tuotteiden valmistaminen

  3. Mediateknologisen toiminta- ja oppimisympäristön kehittäminen ja kulttuuriportaalin toteuttaminen

  4. Kainuun kulttuuritoimijoiden yhteistyöverkoston luominen hankkeen tukemiseksi

1. Kulttuurituotannon kehittämisyksikön perustaminen Kajaanin yliopistokeskuk seen

Kajaanin yliopistokeskuksen perustetaan kulttuurituotannon kehittämisyksikkö Lapin yliopiston, Kajaanin yliopistokeskuksen ja Kajaanin ammattikorkeakoulun yhteistyönä. Yksikköä kehitetään pienimuotoisesti ja matalalla organisaatiolla. Keskeinen toimintapa on verkostoyhteistyö, jonka kautta löydetään synergiaetuja.

Yksikköön sijoitetaan suunniteltu Lapin yliopiston Kulttuuriyrittäjyyden kansainvälinen maisteri ohjelma, Lapin yliopiston koordinoima European Master in Art, Culture and International Management programme` n (Erasmus Mundus) Kainuussa toteutettavat toiminnot sekä Taiteen ja kulttuurin senioriakatemia sekä suunniteltu Kulttuurituotannon kehittämishanke , mikäli sen rahoitus toteutuu.

Yksikön tehtäviin kuuluu taide- ja kulttuurituotantoon, kulttuuriyrittäjyyteen ja - matkailuun liittyvän koulutuksen, tutkimuksen ja yhteiskunnallisen palvelutoiminnan toteuttaminen sekä kulttuurialan EU- ja Venäjä osaamisen kokoaminen ja hyödyntäminen.

2. Kainuun kulttuuritoiminnan edistäminen, kulttuurituotantojen toteuttaminen ja tuotteiden valmistaminen

Tavoitteena on korkeatasoisen taiteen ja kulttuurin tuotanto sekä kulttuuriyrittäjyyden ja matkailun kehittäminen yhteistyössä kulttuuritoimijoiden ja yrittäjien kanssa. Hankkeessa määritellään ne kohteet, joihin keskitytään.

Kulttuurituotannon kehittämishanke edistää ja tukee keskeisiä Kainuun olemassa olevia taide- ja kulttuurihankkeita ja yhteistyöosapuolten kanssa ja yhteistyön kautta em. hankkeiden kehittämistä ja luo uusia kulttuuritapahtumia, -toimintoja ja yksiköitä (vrt. Kajaanin runoviikko, Kuhmon kamarimusiikki, Elias Lönnrot-keskus, Eino Leino -talo, Juminkeko) ym.). Keskeinen tavoite on kehittää vahvimmille kulttuuritapahtumille ympärivuotista toimintaa.

Hanke tukee edellytysten luomista elokuva-, tv-, teatteri- tanssi-, musiikki-, kirjallisuus- ja sanataide-esitysten toteuttamiselle sekä em. alojen yhteiselle esiintymiselle. Hanke tukee myös nyky- ja perinnekulttuuria ja niiden yhdistelmiä. Perinnekulttuurin osalta toteutetaan uusia esitystapoja (esim. suunnitteilla oleva Kalevala-rock-ooppera). Hanke kehittää kulttuurimatkailupalveluja ja -tuotteita yhdessä alan yrittäjien kanssa.

Hanke käyttää hyväksi uutta teknologiaa taide- ja kulttuurialojen tuotantojen tukemisessa ja toteuttamisessa.

Aloitusvaiheessa keskeisiä osahankkeita ovat mm.

  • Kainuun kulttuuriportaalin luominen

  • Kotikylä-elokuvatuotannon käynnistäminen

  • Ristijärven yhteisöstudion kehittäminen

  • Kainuun ”suurten nimien” - mm. Lönnrotin, Leinon, Kiannon ja Huovisen kirjallisuuden tuotteistaminen.

3. Mediateknologisen toiminta- ja oppimisympäristön kehittäminen

Tuotantojen ja -tuotteiden valmistus, esittäminen ja jakelu, etäopetuksen järjestäminen:

Päivitetään, kehitetään ja yhteen sovitetaan olemassa olevia tv-, media-, ääni- ja musiikkistudioita, -laboratorioita ja etäopetustiloja ja -ratkaisuja.

Keskeisiä toimintayksiköitä ovat:

  • Kajaanin yliopistokeskuksen IS-Center

  • Ristijärven yhteisöstudio

  • Kajaanin elokuvakeskus (Bio Rex).

  • Kainuun kultturituotannon kehittämiskeskus

Em. yksiköiden ja niiden teknologian avulla valmistetaan ko. yksiköiden ja niiden yhteistyön kautta kulttuurituotantoja ja -tuotteita. Yksiköt toimivat myös etäopetuksen toimintaympäristöinä.

 

4. Kainuun kulttuuritoimijoiden yhteistyöverkoston luominen hankkeen tukemiseksi

Hankkeeseen osallistuvat yhteistyöhakuiset kulttuuritoimijat (osapuolet ovat esimerkinomaisia):

Korkea-asteen koulutus ja -tutkimus

Kajaanin yliopistokeskus

Lapin yliopisto (yliopistokeskuksen konsortiosopimuksen perusteella)

Kajaanin ammattikorkeakoulu

Kainuun ammattiopisto

Kulttuuri- ja matkailuyritykset

Taiteen ja kulttuurin tuottajat

Media-, teatteri-, tanssi-, musiikki- ja sanataideryhmät, tuottajat ja taiteilijat

Kulttuurijärjestöt

sivun alkuun

Kainuun kulttuurituotannon kehittämishankkeen esiselvitys on valmis. Voit ladata tiivistelmän tästä: tiivistelmä 15.3.2009

Onko Suomen käsikirjoitus ja kuvitus lähtöisin Kainuusta?

Ainakin Kainuusta ovat monet taiteilijat kotoisin ja monet heistä ovat tehneet elämäntyönsä Kainuussa. Kalevala - Suomen kansalliseepos ja muinaisuskontomme perusta, on koottu Kainuussa. Runot, kirjallisuus, kuvataide, musiikki ja teatteri kumpuavat Kainuulaisesta maisemasta. Jos Kainuu olisi elokuva, niin sen käsikirjoitus, kuvakäsikirjoitus ja kuvaus olisivat vahvoina ehdokkaina palkintogaaloissa. Tässä muutamia ehdokkaitamme: Elias Lönnrot, Eino Leino, Ilmari Kianto, Veikko Huovinen, Isa Asp ja Akseli Gallen-Kallela.


Todennäköisesti menestyisimme myös muilla elokuvan osa-alueilla: Kainuulaiset näyttelijät (esim. näyttelijät Heikki Törmi, Leena Suomu ja Eero Schroderus) ja teatteritaide, tanssi (esim. Routa Company), muusikot (esim. Sakari Kukko ja Nuaspiirpauke; Vladimir Mendelssohn - Kuhmon kamarimusiikki). Esimerkkejä hienosta taiteesta ja kulttuurista riittää myös maailmalle. Tämän tästä Kainuuta on käytetty tukijalkana ponnistettaessa muualle Suomeen ja maailmalle.

Kulttuurituotanto ja matkailu kohtaavat Kainuussa. Kainuun imago kulttuurimaakuntana tulee yhä tärkeämmäksi muun muassa yrittäjien mielestä. Kulttuuriin kannattaa siis panostaa ja mikä tärkeintä, luoda edellytyksiä nuorille - uusille kulttuurin toimijoille. Kajaanin Runoviikko - Sana ja Sävel, oli vuoden festivaali 2007. Kuhmon kamarimusiikki on arvostettu alansa kahden johtavan tapahtuman joukkoon maailmassa. Kainuun konservatorion opiskelijat palasivat jälleen kerran kuukauden kestävältä Irlannin kiertueelta 2008. Kainuusta on vientiä kansainvälisille markkinoille. Tämän sivuston tarkoitus on toimia kulttuurikanavana ja linkistönä tietoa hakeville asiakkaille ja kulttuuritoimijoille.

 
Web design © Teemu Ojalehto 2008 © Elias lönnrot -seura Ry 2008